Prahasta Budapestiin!
Sunnuntai 6.4.
Lauantain matkustuspäivän jälkeen oli ihan herätä uudessa kaupungissa, uudessa hotellissa ja lähteä uudelle aamupalalle! 😛 Hotel Griffin (http://www.griffhotel.hu/index_en.php) aamiainen oli ihan semmoinen perus, mutta allergioita siellä ei kyllä juurikaan huomioitu. Valikoimasta löytyi kuitenkin leipiä, munakasta, leikkeleitä, juustoa leivän päälle, jugurtteja, mysliä, muroja, teetä, erilaisia kahveja ja kaakaota. Maha tuli täyteen!
Hotelli oli kyllä monilta osin pettymys. Siellä olisi pitänyt olla netti joka huoneessa, mutta se käytännössä toimi vain ala-aulassa. Pyyhkeet oli nuhjuisia ja ilmastointilaite ei toiminut ollenkaan. Henkilökunta oli myös aika töykeää ja eivät edes yrittäneet korjata ilmastointilaitetta. Mutta onneksi me ei tultukaan hotelliin löhöilemään!
Päivän ohjelmassa oli kierros Pestin puolella ja kohteina muun muassa Parlamenttitalo ja Juutalaiskortteli.
Hotellilta oli noin puolen tunnin ratikkamatka Pestin puolelle. Ostettiin kolmen vuorokauden liput, joilla sai kulkea niin busseilla, ratikalla kuin metrollakin rajattomasti kaupunkialueella (myös lentokentälle päästiin näillä lipuilla). Lippu maksoi 4150 forinttia eli noin 14 euroa. Hotellilla olis ollut myynnissä myös Budapest-cardeja, joilla olisi päässyt moniin museoihin ym. ilmaiseksi. Me kuitenkin laskettiin, että tuommoinen kolmen päivän lippu tuli kuitenkin edullisemmaksi.
Hotellin edestä lähti ratikat 19 ja 49. Nro 49 meni suoraan Pestin keskustaan ja nro 19:lla pääsi Budan linnanvuoren juurelle! Aikas hyvät yhteydet siis!
Ajeltiin siis Pestin keskustaan, etsittiin lähin turisti-info ja haettiin taas hyödyllisiä karttoja ja oppaita mukaan! Musta on aina yks ihanimmista hetkistä, kun saa tutkia uuden kaupungin karttoja ja suunnitella kävelyreittejä! Saatiin tällä kertaa kyllä niin hyvä kävelyreittikarttakin mukaan, että päätettiin seurailla sen ohjeita.
Ensimmäinen kierros oli nimeltään Inner City Walk, kesto 2,5 tuntia ja pituudeltaan se oli 5 km. Nähtävyyksiä muun muassa Pyhän Tapanin basilika, Parlamentti ja Váci-street. Tässä vähän kuvia kierrokselta! 🙂
Vaikka ilma oli aika harmaa, niin ihania värejä löytyi kaupungista silti useasta paikasta!
Ja pääsiäiskoristeita myytiin myös monessa putiikissa:
Kävelyreitin päätteeksi päätimme lähteä syömään. Turisti-infosta saimme vinkin ravintolasta, josta tulikin vakiopaikkamme. Ruoka oli uskomattoman hyvää ja edullisinta mitä löysimme koko Budapestissa vierailun aikana! Tätä paikkaa voi toden totta suositella! Kyseessä siis Calvin Cafe. Lisätietoa löytyy täältä: http://www.calvincafe.hu/index_eng.php
Antti söi hanhenjalkaa muusin ja punajuurisalaatin kera ja mää otin munakoisokreemiä ja pitaleipää. Lisäksi juomat ja jälkiruoat ja hintaa tuli yhteensä noin 10 euroa. Uskomatonta!
Ruokailun jälkeen jaksettiin taas kävellä! Seuraavaksi vuorossa Old Jewish Quarter Walk, kesto 1 h ja pituus 2,5 km.
Löydettiin sattumoisin yks vintage-liike matkan varrelta ja pitihän siellä piipahtaa. Mitään ei kyllä löytynyt, mutta ihan sympaattinen liike!
Tässä vähän kuvia juutalaiskorttelista:
Kasvatustieteiden tiedekuntakin löytyi kapean kujan varrelta.
Unkarilaisen säveltäjän Franz Lisztin nimi näkyi myös moneen kertaan:
Reitti oli todella nopea kiertää, sillä välimatkat eri kohteiden välillä olivat todella lyhyitä! Pidettiin kierroksen jälkeen nopea – ja ylihintainen – kahvitauko Andrássy ut-nimisellä pääkadulla ennen kuin jatkettiin taas matkaa.
Kolmas kävelyreitti oli nimeltään Andrássy Avenue Walk, kesto 2,5 h ja pituus 4,3 km. Päänähtävyyksiä muun muassa Oopperatalo, Lisztin musiikkiakatemia, House of Terror-museo, Sankarien aukio (Hősök tére), City Park Lake ja Szécheny-kylpylä.
House of Terror oli kyllä näkemisen arvoinen paikka. Ja sinne pääsi vieläpä suomalaisena ja alle 26-vuotiaana ilmaiseksi sisälle! Oli aika pysäyttävä ja karu kokemus. Museo-sana on vähän harhaanjohtava, kun ei tuo varsinaisesti museolta tuntunut. Videot, äänitteet, valokuvat ja nauhoitteet uppoutuivat kyllä syvälle. Valokuvia ei saanut ottaa, eikä kyllä tehnyt mielikään. Suosittelen!
Tässä vielä muitakin kuvia Andássy utilta:
Pitkän päivän jälkeen käytiin vielä uudelleen Calvinissa syömässä ja istumassa iltaa. Oli ihana kääriytyä ravintolan vilttiin, seurailla ihmisvilinää ympärillä ja herkutella unkarilaisilla ruuilla! Mmmm. ^^,
Maanantai 7.4.
Maanantai alkoi taas tuttuun tapaan aamiaisella. Tämän päivän tavoite oli kiertää nyt vuorostaan Budan puolta ja kartan Castle Walk, kesto 2,5 h ja pituus 3,5 km. Päänähtävyyksiä muun muassa Kalastajalinnake, Ketjusilta, Budalinna, Sándor-palatsi ja Matiaksen kirkko.
Ratikka nro 19 toi meidät suoraan Linnavuoren juurelle, josta lähti sekä kaapelihissi että bussi nro 16 vuoren huipulle. Kaapelihissi olisi maksanut muutaman euron, mutta bussiin päästiin kolmen päivän kortilla!
Ilma oli vähän vilpoinen, mutta aurinko onneksi paistoi. Asteita noin +16! Tässä vähän kuvia Budan linnavuorelta:
Linnavuorelta laskeuduimme kävellen alas ja lähdimme kohti Budapestin Kauppahallia piknik-eväät mielessä! Samalla kävelimme kuuluisan Ketjusillan läpi.
Kauppahalli oli kyllä huikea löytö! Myynnissä oli lähinnä lihaa, kasviksia ja kaikkea turistikrääsää, kuten erilaisia paprikapussukoita. Paprika on unkarilaisten suosikkimauste ja sitä tungetaan kuulemma joka paikkaan. Me ei kyllä törmätty kovin paprikaisiin ruokiin! Ostettiin kuitenkin kotiin pari paprikamaustepussia.
Kauppahalli oli kolme kerroksinen. Keskimmäisessä kerroksessa myytiin vihanneksia, mausteita ja lihaa. Ylimmässä kerroksessa puolestaan turistikrääsää ja siellä oli myös pari ravintolaa ja pohjakerroksesta löytyi ruokakauppa.
Ostettiin eväät ja vähän tuliaisia ja lähdettiin kohti Margitinsaarta. Aurinko paistoi, linnut lauloi ja oli tosi lepposaa! Jalat alkoi olla jo vähän kipeät, joten oli kiva lähteä vähän rentoutumaan ja syömään eväitä saaren puistoon. Tuolla olisi ollut kiva käydä vähän juoksemassa, sillä saaren kiertävä juoksureitti näytti tosi kivalta! Ja siellä olikin aika paljon porukkaa lenkkeilemässä.
Illalla käytiin vielä kuvailemassa Budapestin iltavalaistusta ja ravintolassa syömässä. Otin muuten paikallista Gulassi-keittoa, joka oli yllättävän hyvää!
Tiistai 8.4.
Tiistaina herättiin auringonpaisteeseen! Ihanaa! Päätettiin lähteä Budapestin eläintarhaan päiväksi! Toinen vaihtoehto olisi ollut Gellert-kylpylä, mutta jotenkin tuo eläintarha kiinnosti tällä kertaa enemmän. Kylpylät ovat kyllä Budapestin Must See-kohteita, mutta eläintarha oli kyllä myös näkemisen arvoinen paikka! Ja siellä oli norsuja! Ja älyttömän isoja gorilloja! Hinta opiskelijalta oli n. 6 euroa.
Eläintarha oli myös siitä erikoinen, että siellä sai koskea joitain eläimiä. Eläimistä osa myös käveli vapaana ihmisten keskelle! Maki-apinat esimerkiksi olivat aivan vapaana!
Gorillat olivat ihan uusi tuttavuus. Olihan ne ihmeellisen näköisiä! Suurin gorilla oli ainakin Antin pituinen. Siellä ne rapsutteli toisiaan ja kaivelivat hampaita. Ja ihmiset tuijoittaa ja ihmettelee! Ollaan mekin kyllä aika apinoita loppujen lopuksi! 😀
Yksi hämmästyksen aihe oli myös unkarilainen erikoisuus: lammassika. Siis sika, joka oli kokonaan lampaanvillan peitossa. What?!!
Edelleen mun lemppareita taitavat olla kirahvit! Otettiin myös pari selfietä kirahvien kans ja läheteltiin niitä koti-Suomeen! 😛 Norsut olivat myös supersuloisia!
Päivä oli aivan mahtava! Vähän ärsytti kyllä lähteä takaisin kotiin. Juuri ehti päästä lomatunnelmaan ja sitten täytyikin jo lähteä. Lentomatka Budapestista Helsinkiin oli vain 2 h, mutta kotona oltiin kuitenkin vasta yöllä kahden aikaan. Väsyneinä, mutta onnellisina!
Ollaan taas monta, monta kokemusta rikkaampia! Ja nyt voi alkaa suunnitella taas seuraavaa matkaa.. Mielessä pyörii jo moni maa.. Saapa nähdä mihin seuraavaksi!
Mukavaa kevättä kaikille! Kyllä se kesä sieltä taas tulee! ^^,